Backman-Trummer Group

Oy M. Rauanheimon Ab:n uutiset

29.2.2016 9.44

Oy M. Rauanheimo Ab laajentaa toimintaansa Helsingin Vuosaaren satamaan

Oy M. Rauanheimo Ab ja VR Transpoint ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden biotuotetehtaan vientilogistiikan kokonaisratkaisusta, jossa VR Transpoint vastaa junakuljetuksista satamaan ja Oy M. Rauanheimo Ab satamatoiminnoista.

Äänekoskelle rakennettava Metsä Groupin tehdas on maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas, joka valmistuttuaan tuottaa sellua 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa sekä muita biotuotteita ja   –energiaa. Suunnitelmien mukaan tuotanto käynnistyy vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä.

Sellu kuljetetaan rautateitse Vuosaaren satamaan laivattavaksi  Eurooppaan ja Aasiaan. 

− Sopimus on meille erittäin merkittävä ja osa Rauanheimon kasvustrategiaa sekä käsittelyvolyymien kannalta että uutena konseptina uudessa satamassa, jossa logistiikan tehokkuutta on lisätty yhdistämällä sujuvasti kuljetukset ja satamaoperointi, Rauanheimon toimitusjohtaja Joakim Laxåback toteaa.

Uusi sopimus on tärkeä päänavaus huolinta- ja ahtaustoimintojen aloittamiseksi Vuosaaressa, josta tulee nyt palveluillemme merkittävä satama Kokkolan ja Hamina-Kotkan satamien lisäksi.

Selkeänä tavoitteenamme on tarjota räätälöityjä logistiikkaratkaisuja myös muille asiakkaille Vuosaaren satamassa.

 Rauanheimolla uusi sopimus tulee työllistämään noin 30 – 35 henkilöä ja se vaatii noin 7 miljoonan euron investoinnin koneisiin ja laitteisiin.


Palaa otsikoihin